Sekaanista vegaaniksi

Bataatti-cannelloneja linssitäytteellä, ravintola Äärellä.
Uusi vuosi, uudet haasteet! Tämän vuoden 2018 minä päätin aloittaa hyppäämällä mukaan Vegaanihaasteeseen. Idea pälkähti päähäni oikeastaan ihan sattumalta somea selaillessani, kun kampanjan mainos osui silmiini. Tästähän saisi mukavasti materiaalia blogiin, tuumasin joskus joulukuun viimeisellä viikolla. Ja heti paria päivää myöhemmin kaduin, mitä olinkaan mennyt jo julkisesti lupaamaan. Luotto omaan viitseliäisyyteen ei ollut kovin korkealla siinä vaiheessa, mutta ajattelin ehkä rimaa hipoen ja hieman oikoen selviytyväni haasteesta kuukauden ajan. Kyllähän minulla on jo pitkään ollut haaveena lisätä kasvisten osuutta ruokavaliossani, mutta ettäkö vegaaniksi… Ehei, minä tykkään juustosta ja kalasta ihan liikaa. En minä niistä pysty koskaan kokonaan luopumaan. Vai pystyisinkö sittenkin?




Kaura-härkäpapuleipää hummuksella ja avokadolla.
Vegaanihaasteen tarkoituksena on siis haastaa ihmisiä luopumaan eläinperäisistä raaka-aineista tammikuun ajaksi. Ideana olisi jättää pois niin lihat kuin myös kananmunat ja maitotuotteet ja koostaa ateriat pelkästään kasvipohjaisista aineksista. Jokainen toki määrittelee itse rajansa ja kuinka tarkasti vegaanista ruokavaliota haluaa noudattaa, eikä haasteen heittänyt organisaatio ruoskituta ketään epäonnistumisten takia. Pienikin lihan määrän vähentäminen nähdään positiivisena asiana. Osa osallistujista lähtee mukaan terveydellisistä syistä, osa eläinsuojelullisten näkökulmien vuoksi, osa pienentääkseen hiilijalanjälkeään. Ja sitten olemme me, jotka päätämme kokeilla ihan vain huvin vuoksi ilman sen suurempaa agendaa - ja hurahdammekin touhuun ihan tosissamme.



Kuiva-ainekaapin aineksia on paljon mukavampi käyttää, kun niillä on omat paikkansa siistissä rivissä.

Nyt tätä blogitekstiä kirjoittaessani haastetta on ehtinyt vierähtää jo täydet kaksi viikkoa, ja olo on erittäin hyvä ellei parempi! Ja suureksi hämmästyksekseni tämä ei ole tuntunut ollenkaan hankalalta! Suuri kiitos siitä kuuluu kampanjan järjestävälle taholle heidän erinomaisista, päivittäin sähköpostilla saapuvista infopläjäyksistä resepteineen. Lisäksi Vegaanihaasteen nettisivuilta löytyvä reseptipankki on kaikkien vapaasti hyödynnettävissä oleva kokoelma täysin vegaanisia reseptejä.




Vegaanisia löytöjä kauppakierrokselta.
Uutiskirjeiden ja reseptien lisäksi Vegaanihaasteeseen osallistujilla on aivan loistava mahdollisuus jakaa ajatuksia, esittää kysymyksiä ja saada vertaistukea haasteen omassa facebook-keskusteluryhmässä, josta ainakin itse olen saanut nopeasti vastauksia ja neuvoja. Eikä tässäkään vielä kaikki! Vegaanihaaste-yhteisö järjestää myös mm. opastettuja kauppakierroksia sekä ravintola- ja kahvilatapaamisia, jotka ovat mainio väylä tutustua uusiin ihmisiin. Ja kaikki tämä ilman mitään osallistumismaksuja! Täytyy sanoa, että aivan upeasti organisoitu tempaus!


Itselleni suurin oivallus tähän mennessä haasteen aikana on ollut se, että kasvisten ei tarvitse olla pelkkä vaisu lisuke vaan niistä voi valmistaa täysipainoisen ravitsevan ja ennen kaikkea maukkaan pääruuan. Ja todella: yhtäkään pahanmakuista ateriaa ei ole vielä tullut kokattua noilla resepteillä! Vegaaniruuan valmistus ei lopulta ole yhtään sen vaikeampaa kuin “sekaaniruuan” valmistus. Raaka-aineet ovat vain erilaiset. Lähes kaikki reseptit voidaan myös pienillä kikoilla muokata sekaanisesta vegaaniseksi, eikä se aina tarkoita vain pelkän proteiiniosan poistamista. Meille suomalaisille esimerkiksi paljon proteiinia ja hyviä rasvoja sisältävät linssit, pavut ja pähkinät eivät ilmeisesti ole kovin tuttuja ruuanlaitossa, mutta onneksi tähänkin ongelmaan löytyy paljon vinkkejä ja ohjeita mm. Vegaanihaasteen blogin puolelta.


Härkäpapupyöryköitä ja perunamuusia kaurakermakastikkeella.

On ollut myös ihanaa huomata, että vegaaniaterioiden jälkeen ei tule sellaista tyypillistä “ruokakoomaa” kuten maitoa ja lihaa sisältävistä annoksista yleensä. Vatsa kyllä täyttyy, mutta ruokaa ei tarvitse sulatella ähkyssä ja väsyneenä lounaan jälkeen, vaan töitä voi jatkaa pirteänä ja energisenä heti. Aluksi tämä oli jopa hämmentävää ja piti miettiä, että olenko kylläinen vai en, mutta lyhyen totuttelun jälkeen sitä ähkyn tunnetta ei enää kaipaakaan. Sen olen tosin huomannut, että syödä täytyy tiheämmin kuin aiemmin, mutta minulla nuo ruokailuvälit ovatkin aiemmin venähtäneet vähän liian pitkiksi, jolloin tuloksena on ollut usein nälkäkuoleman partaalla ahmitut turvotusmätöt päivän päätteeksi.


Päärynäjälkkäri ja vihreää teetä, ravintola Äärellä.

Vielä yksi asia, mistä erityisesti tykkään vegaaniruuassa, on sen koostumuksen tasalaatuisuus. Ruokaa pureskellessa ei tule vastaan epämääräisiä ruokahalun vieviä ja välittömän oksennusrefleksin aiheuttavia kalvoja, rustoja, jänteitä ja läskinpaloja. Hyi ja hurraa! Mikään ei ole syömisessä inhottavampaa kuin edellä mainitut. Siksipä tämä vegaaninen ruokavalio taisi tulla minulle jäädäkseen ainakin suurimmilta osin; etikettien himosyynääjäksi ja vegaanisaarnaajaksi minä en kuitenkaan rupea.

Minulla riittäisi aiheesta vielä vaikka kuinka paljon paasattavaa, mutta nykyajan ihmiset eivät kuulemma jaksa enää keskittyä kovin pitkiin teksteihin, joten jatketaan seuraavalla kerralla. Tähän loppuun haluan kuitenkin tehdä jotain yllättävää ja jakaa OMAN vegaanisen reseptini, jonka loihdin tuossa haasteen ensimmäisellä viikolla kaapeista löytyneistä aineksista. Saa käyttää!



♡♥♡♥♡♥♡♥♡♥♡♥♡♥♡♥♡♥♡♥ ♡♥♡♥♡♥
RISOTTO SIENTEN RAKASTAJILLE
Sienirisotto made with love by me ♥
Ainekset:

  • reilu loraus oliiviöljyä paistamiseen
  • 6 kpl jumbo-herkkusieniä
  • 1 sipuli
  • 3 dl risottoriisiä
  • loraus balsamicoa
  • 7 dl kuumaa kasvislientä (1 kuutio)
  • 1 tlk kidneypapuja
  • 1 rasia kirsikka- tai miniluumutomaatteja
  • 2 dl cashew-pähkinöitä
  • 2-3 dl kaurakermaa
  • persiljaa koristeeksi

Ohje:

Paahda ensin cashew-pähkinät kuumalla kuivalla pannulla ja siirrä ne sivuun odottamaan.

Pilko sienet ja kuutioi sipuli. Kuullota niitä oliiviöljyssä n. 5 minuuttia. Lisää riisit ja jatka kuullottamista hetki. Lisää sitten balsamico ja kasvisliemi ja anna hautua keskilämmöllä, välillä sekoittaen, kunnes neste on imeytynyt. Pilko tomaatit 4 osaan. Kaada pavut siivilään ja huuhtele. Lisää pähkinät, pavut ja tomaatit risoton joukkoon ja lorauta sekaan vielä 2-3 dl kaurakermaa. Anna muhia muutama minuutti jälkilämmöllä kunnes tomaattien rakenne on rikkoutunut. Annostele lautaselle ja viimeistele persiljalla. Nauti!



Kaikki tämän julkaisun kuvat ovat minun ottamiani.

Kommentit

Suositut tekstit