Hullut teekutsut

Syntymäpäiväni kunniaksi ajattelin tarjoilla teille kattauksen ruokakuvia teemabileistäni kahden vuoden takaa, jolloin minulla tuli neljännesvuosisata ikää mittariin. Oli muuten parhaat synttärit ikinä! Ja teemana oli tietenkin suosikkielokuvani Liisa Ihmemaassa. Juhlien suunnittelun aloitin noin puoli vuotta etukäteen, ja aikaa valmisteluihin kului varmasti kymmeniä tunteja. Niin herkut, somisteet kuin naamiaisasukin piti saada viilattua täydellisesti teemaan sopiviksi. Voin sanoa, että noiden kuukausien aikana Ebay lauloi ja kusti polki ja kirppiksiltä ja kaupoista tarttui mukaan mitä kummallisempaa tilpehööriä. Mutta se kaikki oli ehdottomasti vaivan arvoista. 
Suurin kiitos kuuluu kuitenkin kaikille ihanille ystäville, jotka olivat mukana juhlimassa ja sukelsivat täysillä sisälle teemaan. Te teitte mun päivästä ikimuistoisen! 💝💖
Erityiskiitos myös Johannes Hentilälle, joka ikuisti illan valokuviksi. Kaikki tämän postauksen upeat otokset ovat hänen käsialaansa.
Kiitos huipputaitava Jenni Kurki täytekakun koristelusta ja 'Absalomin' muovailusta sienipiiraan päälle.


🍸 Alkudrinkit - pirskahtelevan värikkäät mysteerijuomat - 🍹 nautittiin pienistä lasipulloista "Drink me!" -tägeillä.


Hulluilla teekutsuilla tarjoiltiin tietenkin myös teetä. ☕
Koska teemaan kuuluu lievä kaaos, olivat kupitkin tarkoituksellisesti eriparia.


Tarjoilupöydän vetonaula oli tämä huikea täytekakku 🎂, jonka pintaa koristivat mm.
Irvikissan naama 😸, Valkoinen kani 🐰 teekupissa ☕ sekä Hullun Hatuntekijän hattu.


Sienipiiraan päällä pössytteli vesipiippuaan Absalom-toukka. 🍄🐛


Suolaiseen pikkunälkään löytyi "shakkipaloja" cocktail-tikuissa. ♠♡


Tarjoiltavien joukossa oli myös mm. tekstikuorrutettuja keksejä,
suklaamuffinsseja sekä mustia, valkoisia ja punaisia makeisia.



 Tiedättekö muuten, mitä yhteistä on korpilla ja kirjoituspöydällä?




 

Kommentit

Suositut tekstit